Jazztanssin lajiesittely

teksti: Tuija Nikkilä ja Miia Elivuo

Jazztanssi on monenlaisia vaikutteita sisältävä vauhdikas ja energinen tanssimuoto, jonka juuret ovat afrikkalaisissa ja karibialaisissa tanssessa. Varhaisin jazztanssi syntyi Yhdysvalloissa jazzmusiikin ohessa 1800- ja 1900- lukujen taitteessa. 1950-luvulla moderni jazztanssi haki vaikutteita baletista ja modernista tanssista, ja tuolloin kehittyivät monet klassiset jazztanssitekniikat. Jazztanssi alkoi näkyä erityisesti musikaaleissa ja elokuvissa. Jazztanssi on aina elänyt ajassa ja kehittynyt suhteessa kunkin ajan populaarimusiikkiin. Nykyjazztanssia tanssitaan usein popmusiikkiin, esimerkiksi tällä hetkellä yksi suosituimmista jazztanssimuodoista on lyrical jazz, joka on klassiseen tekniikkaan pohjautuva, pehmeä ja virtaava, lyyrisiin popkappaleisiin tanssittava tyyli.

Jazztanssin tyylejä ja tekniikoita

Klassinen jazztanssi (n. 1850-)
Afrojazztanssi
Cake walk
Steppi
Charleston
Lindy Hop
Black Bottom
Eläintanssit (Snake hips, buzzard lope…)
Juba-tyyli
Shim Sham
Moderni jazztanssi (n. 1930-)
Dunham-tekniikka
Mattox-tekniikka
Luigi-tekniikka
Simonson-tekniikka
Giordano-tyyli
Fosse-tyyli
Latin Jazz
Jazzbaletti
Nykyjazztanssi (n. 1990-)
Contemporary jazz
Jump rhythm jazz -tekniikka
Lyrical jazz
Eri sekoitustyylit

Jazztanssin historiaa

1500-luvulta alkaen afrikkalaisia vietiin orjiksi Amerikkaan. Orjat toivat mukanaan oman kulttuurinsa, vaikka isännät pyrkivät sen kokoontumis- ja rummutuskielloilla tukahduttamaan. Louisianan osavaltiossa rumpuja ei kielletty, joten vapaamielisestä New Orleansin kaupungista tuli 1800-luvulla mustien kulttuurikeskus. Musiikki- ja tanssitapahtumissa sekoittuivat afrikkalaiset rytmit, haitilaiset tanssit ja valkoisten kulttuurin vaikutukset. Jazztanssin varhaisimpiin muotoihin kuuluu steppi, joka 1800-luvulla kehittyi mustien tanssin saadessa vaikutteita eurooppalaisista kansantansseista, esim. irlantilaisesta puukenkätanssista. Minstrel-esityksissä (n.1840-1910) valkoihoiset pukeutuivat mustiksi ja esittivät pilaillen mustien tansseja ja lauluja. 1800- luvun puolivälistä lähtien myös mustat itse esiintyivät Minstrel-esityksissä. Näiden esitysten myötä levisivät amerikkalaisten suosioon mustien kehittämät seuratanssit, joista varhaisimpiin kuului Cake walk. Se oli alun perin seuratanssikilpailu, jossa tanssiparit kilpailivat palkintona olevasta kakusta monimutkaisilla askelyhdistelmillä, akrobaattisilla tempuilla, korkeilla jalan heitoilla ja pyörähdyksillä. Toinen musiikkiteatterin laji, joka esitteli mustien tansseja ja musiikkia oli Vaudeville (n.1880-1920). Vaudeville-esitykset avasivat teatterit myös alemmille kansanluokille, aiemmin lähinnä vain hienosto oli käynyt teatterissa. 1900- luvun alku oli jazzmusiikin säestämien seuratanssien kulta-aikaa. Mustien tanssimat seuratanssit saivat suosiota valkoisten parissa ja levisivät myös Eurooppaan. Vuosien 1910 -1915 aikana kehiteltiin yli 100 uutta seuratanssia. Näitä olivat mm. eläinten liikkeitä matkivat turkey trot, chicken scratch, monkey glide ja foxtrot sekä hektisen nopea one-step. 1920- luvun tanssisuosikki oli charleston, jota esittivät myös ammattilaiset teatterilavalla. Seuraavaan vuosikymmeneen kuuluivat swing, big bandit, maratontanssit ja akrobaattiset paritanssit kuten lindy hop ja jitterburg. Toisen maailmansodan aikana seuratansseina tanssittujen jazztanssien suosio väheni. Seuratanssien rinnalla kehittyivät mustien tanssit näyttämöllä jo omaan suuntaansa. 1900-luvun alussa mustia viihdetanssijoita työllistivät Broadway-musikaalit , Harlemin musiikki- ja tanssiklubit kuten Cotton Club ja Savoy sekä elokuvat. Tämän ajan kuuluisia esiintyjiä olivat Joséphine Baker sekä steppaajat Bill “Bojangles” Robinson ja Nicholas Brothers, Fayard ja Harold. Mitä suositummiksi mustien tanssit tulivat näyttämöllä, sitä enemmän valkoisen yleisön maku alkoi niihin vaikuttaa. Vuosisadan puolessa välissä jazzmusiikki muuttui “vapaammaksi ja taiteellisemmaksi” (bebop), jolloin sitä ei ollut enää helppo tanssia. Tällöin voidaan sanoa yhteyden jazzmusiikin ja tanssin välillä kadonneen.

Moderni jazztanssi

Mustan tanssin näyttämömuodot saivat vaikutteita klassisesta baletista ja modernista tanssista. Siitä ryhdyttiin käyttämään nimitystä moderni jazztanssi. Sen ensimmäiset kehittelijät olivat mustia taiteilijoita, mutta vähitellen yhä enenevässä määrin modernin jazztanssin piiriin tuli myös valkoisia tanssijoita, opettajia ja tanssinharrastajia. Ensimmäisen eriytyneen jazztanssityylin luojana pidetään Jack Colea (1914-1974). Hän teki koreografioita elokuviin ja Broadwaymusikaaleihin. Colen tyylille tyypillistä olivat erilaiset rytmikuviot, liikkuva torso, liikkeiden virtaavuus, lainehtiva vartalo ja kehon eri osien isolaatiot. 1940-luvulla jazztanssiin sulautui länsi-intialaisia ja latinalaisamerikkalaisia vaikutteita, jotka vahvistivat jazztanssin primitiivisiä ja maanläheisiä sävyjä. Mustat koreografit Katherine Dunham ja Pearl Primus olivat myös antropologeja, jotka toivat omat etniset löytönsä teoksiinsa ja modernin jazztanssiin liikesanastoon. Katherine Dunham on Dunham-tekniikan luoja, joka teki jazzista ja ”mustasta tanssista” taidetanssimuodon. Tanssija Alvin Ailey tunnetaan suurena koreografina, modernin jazztanssin levittäjänä ja oma mustan tanssiryhmän perustajana. Monet modernin jazztanssin tekniikat on nimetty opettajiensa mukaan. Kuuluisimpia nykyisinkin opetettavia tekniikoita ovat Mattox-tekniikka, jossa tekniikan keskeisenä piirteenä on eri ruumiin osien keskinäinen koordinaatio ja terävästi aksentoidut rytmiset liikesarjat, sekä Luigi-tekniikka, jossa jatkuva venytetty liike vaatii tanssijalta voimakasta lihaskontrollia. Myös Lynn Simonson ja Billy Siegenfeld ovat kehittäneet omat tekniikkansa. Kuuluisia tanssijoita ja koreografeja jazztanssin historiassa ovat olleet mm. Fred Astaire, Ginger Rogers, Gene Kelly, Vanoye Aikens, Agnes de Mille, Donald Mckayle sekä Jerome Robbins, Bob Fosse ja Matt Mattox, jotka muuttivat aikansa musikaalitanssimaailman jazztanssilla.

Jazztanssin elementtejä

Lukuisista alalajeista ja historiallisesta kehityksestä huolimatta jazztanssista oneroteltavissa tunnistettavia, lähes kaikista tyyleistä löytyviä elemettejä. Yksi eri jazztyylejä yhdistävä tekijä on rytmi, joka usein on monimutkaista, polyrytmistä ja synkopoitua. Kehon eriytetty liike eli isolaatio on toinen tunnistettava tyylipiiirre. Jazztanssiin, kuten myös jazzmusiikkiin kuuluu usein improvisaatio ja yksilöllisen tyylin salliminen. Varsinkin varhaisemman jazztanssin erityispiirteenä on maanläheisyys, kehon matala painopiste ja ”lättäjaloilla” tanssiminen. Jazztanssin luonteeseen kuuluu usein myös näyttävyys, energisyys ja räjähtävyys.

Jazztanssitunnin rakenne

Jazztanssitunti rakentuu useimiten seuraavista osioista:
Lämmittely
Tekniikkaharjoitukset keskilattialla
(tankotyöskentely)
Lattiatyöskentely
Liikkuvat harjoitukset
Sarjan (koreografian) harjoittelu
(loppuvenyttely)

Jazztanssi Jyväskylän Tanssiopistossa

Jyväskylän Tanssiopistossa opetetaan jazztanssia useilla eri tasoluokilla. Jazztanssin opiskelun voi aloittaa 7-vuotiaana, jolloin harjoittelu on ikäkauden mukaista, iloista ja vauhdikasta perustekniikan harjoittelua. Isompien oppilaiden tunneilla keskitytään tekniikan hiomiseen, oman tyylin löytymiseen ja pidempien sarjojen sekä koreografioiden tekemiseen. Myös aikuisena voi aloittaa jazztanssiharrastuksen. Jyväskylän Tanssiopistossa opetettava jazztanssi pohjaa modernin jazztanssin tekniikoihin uusimpia tyylisuuntia unohtamatta. Kukin opettaja painottaa opetuksessaan hieman eri asioita ja tarjoaa oppilailleen oman jazztanssinäkemyksensä ja -tyylinsä.