Visa Niemelä

Visa Niemelä

Perheakro

Visa Niemelä on Jyväskylässä vaikuttava akrobaatti ja sirkustaiteilija, joka toimii freelance-esiintyjänä, keikkatyöntekijänä, sirkus- ja akrobatialajien opettajana sekä omaehtoisena ja riippumattomana taiteentekijänä mitä monipuolisemmissa toimenkuvissa esittävän taiteen kentällä.

Visa on opettanut useita akrobatia- ja voimistelulajeja vuodesta 2010, mm. telinevoimistelua, trampoliinivoimistelua ja sirkuslajeja, sekä opiskellut sirkustaidetta Turun AMK:n Taideakatemialla vuosina 2013-2016 ja fyysistä teatteria vuonna 2016-2017 (TeaK/Avoin yliopisto). Toiminut esiintyjänä Wusheng Companyn peking-oopperassa vuosina 2015-2016 ja nykysirkusryhmä Company Uusi Maailmassa vuosina 2015-2018. Työskennellyt tiiviisti tanssitaiteilija Saga Elglandin kanssa vuodesta 2015, yhteisen kokoonpanon Saga Elgland Companyn parissa vuodesta 2018 ja esiintynyt useissa tanssiteoksissa mm. Tanssin Aika -festivaalilla 2015 (KOLME – Urbaani rituaali), Tanssiteatteri Krampissa 2016 (EPISODI) ja Jyväskylän Kesä -festivaalilla 2019 (RAIVO).

Akrobatian tunneilla keskitytään monipuoliseen taidolliseen ja tekniseen harjoitteluun tarkoituksena kehittää kokonaisvaltaista kehonhallintaa ja -potentiaalia. Hyvä fyysinen itsetuntemus ja voimankäytön hallinta liikesuoritusten aikana antavat pohjaa myös haastavammille tanssi- ja akrobatiatekniikoille sekä uusia mahdollisuuksia liikeilmaisuun ja koreografiaan.

Opettajana Visa on huolellinen ja kannustava. Tunneilla rohkaistaan myös itsenäiseen ja kokeilevaan oppimiseen, kukin omista lähtökohdistaan.